PEJ

Raskaiden rakennepaketti-uutisten lomassa silmiini osui ilahduttavana valopilkkuna sunnuntaina 15. joulukuuta Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ”Kädestä pitämisen vallankumous”. Siinä esitellään erään ystäväpiirin illanistujaisissaan ideoima nokkela PalveluEläke-järjestelmä tuttavallisemmin PEJ, vanhustenhoidon kurimusta helpottamaan.

Kyse olisi aikapankkien periaatteella toimivasta järjestelystä, jossa erilaisia palveluja vaihdetaan aikaa, ei rahaa vastaan. Jokainen voisi siis valmistautua omiin vanhusvuosiin osallistumalla vanhustyöhön, sillä jokainen työpanos vanhusten parissa kasvattaisi saldoa PEJ-pankkiin. Tähän tapaan: nuori ja reipas Jessica käy tunnin ajan tekemässä kotitöitä juupajokelaisen Hilman luona. Tästä hänelle kirjautuisi tulevaisuudessa hyödynnettävä ”tovi” PEJ-järjestelmää. 50 vuoden kuluttua vanha eikä enää niin reipas Jessica voisi lunastaa tovin ja saada kotityöapua nuorelta Reneltä ja niin edelleen. Täydellisessä maailmassa apua toki annettaisiin ilman erillisiä järjestelmiäkin, mutta tämä ei ihan vielä taida olla sellainen maailma. Surkuhupaisaa kieltä siitä kertoo esimerkiksi aikapankkitoiminnan verotus. Ja tiedän tiedän, ammattimaisen toiminnan ollessa kyseessä aikapankki-järjestelmä voi olla kyseenalainen.

Marraskuun alussa Verohallinto linjasi aikapankkien kautta tehtävän työ olevan verotettavaa vaihtotyötä, kun sitä aiemmin pidettiin verottomana talkootyönä ja naapuriapuna (Aamulehti 4.12.). Mikäli siis mielii auttaa naapuruston mummoa esimerkiksi siivoamalla, on se tehtävä satunnaisesti, ilman rahanarvoista korvausta. Naapuruston mummon vastapalveluksena leipomat karjalanpiirakat on varmuuden vuoksi parempi jättää ottamatta vastaan. Harmaan talouden vastainen iskuryhmä saattaa muutoin koputella kipakkaan oven takana.

Aikapankkitoiminnan etuna on muun muassa siihen liittyvä yhteisöllisyys, ihmisten välinen vuorovaikutus. Tätä samaa edistäisi myös PEJ. PEJ:in toteutusmahdollisuuksista viis, siinä sivutaan tärkeää aihetta. Monen yksinäisen kotonaan asuvan vanhuksen elämään toisi varmasti iloa ja turvallisuudentunnetta jos Jessica aika ajoin piipahtaisi siivoamassa tai kirjaa lukemassa. Jessican tekemän työn ei kuitenkaan pidä korvata ammattilaisten tekemää työtä. Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin arvion mukaan hallituksen kaavailemat leikkaukset tarkoittavat 7500 hoitajan vähentämistä (HS 15.12.). PEJ:ssä piileekin se vaara, että vapaaehtoisten harteille sysätään yhä suurempi vastuu vanhusten hyvinvoinnin ylläpitämisestä.

Parhaimmillaan PEJ edistäisi eri-ikäisten välistä kanssakäymistä. Tervehdin ilolla erilaisia projekteja ja yrityksiä, joissa lapset, nuoret ja vanhukset tuodaan yhteen. Saimaan ammattikorkeakoulun alkuvuodesta toteuttama ”Ystävyyttä yli ikärajojen” -projekti Taipalsaaren kirkonkylän koululle on tästä yksittäinen pieni esimerkki. Siinä 3. ja 4. luokan oppilaat koottiin isovanhempineen osallistumaan toiminnalliseen yhteistapahtumaan. Palaute niin nuorilta kuin isovanhemmilta oli ollut kannustavaa ja positiivista. (Etelä-Saimaa 26.2.2013.)

Vanhukset ovat voimavara, ei ongelma, vaikka valtamediaa seuratessa välillä siltä vaikuttaisi. Helsinkiläisen ReunaRyhmän ja Valtimonteatterin esitys ”Vieressä” on yritys antaa ääni ongelmallisina marginaaliryhminä pidetyille, kuten vanhuksille. Siinä keskitytään pohtimaan, miltä tuntuu elää elämää, jota määrittävät tilastot, tutkimukset ja budjetit asianosaisten itsensä sijaan ja jossa yksinäisyys estää jakamasta asioita muiden kanssa. Esitystä varten vanhuksille ja nuorille järjestettiin työpajoja, joissa teemaa käsiteltiin ja näistä keskusteluista poimittiin yksityiskohtia esitykseen. (Kansan Uutiset 16.11.).

Yhteisöllisyyttä ei rakenneta väkisin, mutta sitä voidaan edistää pienin askelin, tekemällä näkyväksi hiljaiset kansanosat. ”Hyväsydämisten ihmisten lisäksi tarvitaan myös hyväsydämisiä päättäjiä”, kuten artikkelissa ”Kädestä pitämisen vallankumous” todetaan.

Viitatut artikkelit:

“Kädestä pitämisen vallankumous” Helsingin Sanomat 15.12.2013

“Vanhukset ja nuoret tukemaan toisiaan” Etelä-Saimaa 26.2.2013

“Naapuriavun verotusohjeet uusiksi aikapankkien vuoksi” Aamulehti 4.12.2013

“Median menestystarinat ja yksiössä syljeskelevä vanhus” Kansan Uutiset 16.11.2013

iloinen orava

Leikkauksia, leikkauksia

Tässä kuussa yksi paljon keskustelua herättäneistä aiheista liittyy hallituksen rakennepaketissaan tekemiin linjauksiin ja niiden vaikutuksiin vanhuspalveluihin. Rakenneratkaisun tarkoituksena on tasapainottaa Suomen taloutta niin, että kestävyysvaje poistuisi. Kestävyysvajeen puolestaan sanotaan johtuvan muun muassa siitä, että työssä käyvän väestön osuus vähenee samalla kun ikääntymiseen liittyvät kustannukset nousevat (HS 30.11.). Tässäkin blogissa on jo tuotu esille huoli vanhusten saaman hoidon laadusta, jos hallituksen kaavailemat 300 miljoonan euron leikkaukset vanhusten laitoshoitoon toteutetaan sellaisenaan. Tutustuin maamme suurimpien sanomalehtien, Helsingin Sanomien (HS), Turun Sanomien (TS) sekä Aamulehden (AL) uutisointiin aiheesta ja tähän tapaan siellä eduskunnassa ja sanomalehtien sivuilla asiasta on väännetty.

Pääministeri Kataisen mukaan kyse on painopisteen muutoksesta siihen liittyen, miten vanhuksia Suomessa hoidetaan (AL 12.12.). Opposition näkemyksen mukaan painopisteen muutos edellyttäisi selvää voimavarojen suuntaamista kotihoidon kehittämiseen eikä rakennepaketti anna tämän toteuttamiseen selkeitä vastauksia (AL 12.12.). Hallituspuolueet syyttävät oppositiota pelottelusta (HS 12.12.) ja vakuuttavat, ettei jo laitoksissa olevia vanhuksia olla siirtämässä takaisin kotiin tai muuten jättämässä heitteille (AL 12.12.). Perussuomalaiset suunnittelevat asiasta välikysymystä (TS 1.12.), johon valtiovarainministeri Urpilainen toteaa ”hyvä, että päästään keskustelemaan tästä” (TS 1.12.).

Ensimmäisenä uutisia seuratessa herää epäilys, että mahtaakohan siellä laitoshoidossa vielä olla jotain, mistä leikata? Laitoshoitoa kun on vähennytty Suomessa jo useiden vuosien ajan. Ei auta. Pakko mikä pakko, jotta valtiontalouden tulot ja menot saadaan tasapainoon. Tämä vaikuttaa olevan uutisista välittyvä karu viesti. Raha puolestaan on sen luokan ”jumaltermi”, että poikkiteloin asettuminen näyttäytyy lähinnä todellisuudesta vieraantuneena haihatteluna. Ja sitä paitsi, vanhusten makuuttaminen vanhainkodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla ei ole järin järkevää sekään. Lihasvoima heikkenee, luuston haurastuminen vauhdittuu, infektioiden riski kasvaa, masennus lisääntyy ja toimintakyky alenee liikkumattomuuden seurauksena (HS 4.12).

Hallitus katsoo, että laitosten sijaan vanhuksia voidaan hoitaa enemmän ja pidempään kotona. Koti on varmasti monelle vanhukselle se ensisijainen ja mieluisin vaihtoehto viettää vanhuuden päivät. ”Suunta kotihoitoon ilahduttaa”, otsikoi Turun Sanomat (1.12.), ja tähän iloon on helppo yhtyä. Mutta maksaa se kotihoidon ja muiden hoitomuotojen järjestäminen ja kehittäminenkin. Tämä on noussut rakennepaketin jälkipuinnin yhteydessä laajalti esille. Kotihoidon tulisi kehittyä siihen suuntaan, että se ennaltaehkäisee vanhusten vajoamisen laitoshoitokuntoon, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anja Noro (HS 4.12.). Myös muistisairaiden hoitaminen kotona on herättänyt kysymyksiä (TS 1.12.). Helsingin Sanomissa (4.12.) kehittämisjohtaja Merja Tepponen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä kommentoi, että kyse on myös siitä, miten siedämme erilaisuutta, kuten muistisairaita ihmisiä, keskuudessamme.

Aamulehden (2.12.) haastattelemien asiantuntijoiden, palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattorin Eero Lehdon sekä Etlan tutkimusjohtajan Tarmo Valkosen mukaan vanhuuden tuomia kustannuksia liioitellaan. Heidän mukaansa suomalaisvanhukset ovat yhä hyväkuntoisempia, mikä jo sinänsä vähentää tarvetta kalliiseen laitoshoitoon. Yhteiskunnan varoja säästyy kuntien satsatessa halvempaan palveluasumiseen. Tätä satsausta sopii toivoa. Vasemmistoliittolainen Jyrki Yrttiaho kuitenkin ihmettelee (AL 12.12.), miten kotipalvelut kohentuvat, kun kuntatalouden rahoitusta leikataan samaan aikaan yli miljardilla eurolla ja vanhusten palveluasunnoista sekä muista ympärivuorokautisista hoivapaikoista on jo nyt kova pula. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen puolestaan vakuuttaa, että kotona asuvien tukitoimia ollaan kasvattamassa (AL 29.11.).

Ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijan pää alkaa kärsiä kestävyysvajeesta tätä keskustelua seuratessa. Hallituksen linjaukset kotihoidon suuntaan ovat sinänsä myönteistä luettavaa, mutta sisällä kalvaa epäilys kotihoidon kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Mahtaakohan siinä vanhus ehtiä kissaa sanoa, kun kotisairaanhoitaja jo kaasuttaa seuraavaa dosettia täyttämään. Rakennepaketin käsittely jatkuu ensi vuoden maaliskuun kehysriihessä. Siihen mennessä toivoisin näkeväni myös uutisointia, jossa vanhusten oma ääni pääsisi kuuluviin.

Viitatut artikkelit:

“Kuntien tehtävien karsinta vie kouluja ja laitospaikkoja” Helsingin Sanomat 30.11.2013

“Hallituksen säästöpäätös laittaa kotihoidon uusiksi” Helsingin Sanomat 4.12.2013

”Hallitus syytti oppositiota pelottelusta” Helsingin Sanomat 12.12.2013

“Asiantuntijat: Vanhuus ei tule niin kalliiksi kuin luullaan” Aamulehti 2.12.2013

“Sairaat vanhukset eivät joudu heitteille, hallitus vakuutteli eduskunnassa” Aamulehti 12.12.2013

”Vanhukset maksumiehiksi: Peruspalveluministeri joutui selittelemään” Aamulehti 29.11.2013

“Suomi säästää vanhusten hoidossa” Turun Sanomat 1.12.2013

“Suunta kotihoitoon ilahduttaa” Turun Sanomat 1.12.2013

Vipsun mietteitä

Omia tekstejäni kirjoittaessa törmäsin yhä vain uudelleen siihen, että yleensä vanhuutta käsittelevät artikkelit ovat sen sävyisiä, että vanhusten olot eivät ole kovinkaan hääppöiset. Media antaa kuvaa siitä, että vanhustenhoito on jokseenkin retuperällä. Luulen, että kuva ei mene ihan täysin metsään, mitä olen jutellut hoitoalalla työskentelevien tuttujeni kanssa. Mietin vain sitä, kuinka harvoin mediassa muistetaan tuoda esille se, kuinka raskasta päivää hoitajat painavat. Viimeksi hoitoalalla työskentelevän tutun kanssa jutellessani sain kuvan, että hoitajat eivät aina kerkeä pitää edes yhden yhtä taukoa. Koko ajan joku on jotain vailla ja paikasta toiseen täytyy juosta koko työvuoro. Olisi hienoa jos media kiinnittäisi huomionsa myös tähän puoleen.

Toivoisin myös, että välillä tulisi juttuja siitä kuinka jossain palvelutalossa olisi asiat hyvin. Olisi ihanaa kuulla juttuja tyytyväisistä vanhuksista. Vaikka tilanne on monessa kunnassa ja palvelutalossa huolestuttava tai arveluttava, löytyy vanhustenhoidosta myös positiivisia asioita. Niitä toivoisi välillä näkevänsä mediassa.

Kirjoittaminen ja artikkeleiden lukeminen oli hyvä kokemus ja aloin miettiä, olisiko jossain vaiheessa elämää aika aloittaa ihan oma blogi. Se jää nähtäväksi. Tässä oli minun bloggaamiseni tälle blogille. Hyvää joulua kaikille!

-Vipsu

Teräsmummo

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4007/terasmummo_perusti_hotellin

Yksi yhteiskuntamme isoimmista rasistisista kannanotoista kohdistuu ikään. Yli viidenkymmen ikä on monille työantajille punainen vaate, joka johtaa välittömään hylkäykseen työtä haettaessa, vaikka vastassa olisi kokemattomampi ja epäpätevämpi alle kolmekymppinen. Sama ilmiö heijastuu perheiden keskuudessa ja ennen yhteisöissä suurinta arvostusta nauttineet vanhukset halutaan työntää syrjään. Kaipaan ajoittain aikoja, jolloin eläkkeelle jääneet isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan jakaen elämänviisautta ja kokemusta. Tuolloin työssä käyvä sukupolvi saattoi työskennellä hyvällä omallatunnolla ja turvallisin mielin perheen pitäessä yhtä.

Onneksi on olemassa poikkeuksia ja työuraa on mahdollista pidentää huomattavastikin. Seurakuntalaisen artikkelin päätähti, 85-vuotias teräsmummo mainitsee iän tuovan varmuutta ja hälventävän pelkoja. Rakkaus Jeesukseen luo uskon kaikkeen tekemiseen ja kuten useat tutkimuksetkin osoittavat, vapaaehtoisesti työskentely on kaikkein kannattavinta.

Ikä ja kokemus rikastuttavat yhteiskuntaamme ja ne tulisi nähdä aarteina, joita seuraavat sukupolvet tarvitsevat. On kannattavampaa ammentaa muiden virheistä kuin itse kantapään kautta. Myös ikääntyneen elämänilo ja -mielekkyys lisääntyisivät arvostuksen ja tarpeellisuuden kasvaessa. Suomessa tullaan lähivuosina auttamattomasti tilanteeseen, jossa väestö ikääntyy. Jotta tuleva eläkepommi jäisi räjähtämättä, on ikääntyneiden arvostuksen noustava ja löydettävä uusia tai uusvanhoja tapoja hyödyntää iäkkäiden potentiaali mahdollisimman laajalti eri yhteiskuntamme sektoreilla.

-Jassu

Toimintaa!

Helsingin Sanomien Mesta-liitteessä esiteltiin 11.12.2012 Johanna Mannilan artikkelissa ”Pitskun pirteiden jumppien ikäraja on K-75” vanhusten itse kokoamasta jumpparyhmästä. Vanhukset kokoontuvat viikoittain vertaisohjaajien vetämään jumppaan ja pistävät menemään. Aivan loistava esimerkki siitä, miten vanhusten yksinäisyyttä voidaan ehkäistä ja samalla pitää nivelet vetreinä.

Kaikessa tapahtuma- ja ohjelmasuunnitelussa tulisi aina ottaa huomioon vanhukset. Vanhukset ovat yhtälailla ihmisiä kuin kuka tahansa muukin ja kaipaavat ympärilleen toimintaa ja tekemistä. Ei kukaan halua vain homehtua laitoksessa tai kotona, koska on vanha. Ja jos vanhus on niin huonossa kunnossa, ettei voi mennä tapahtumien luokse niin sitten tapahtumien tulisi tulla hänen luokseen. Vanhainkodeissa käykin usein esiintyviä tai osallistavia vieraita, mutta heitä voisi varmasti olla enemmänkin.

http://www.hs.fi/mesta/Pitskun+pirteiden+jumppien+ik%C3%A4raja+on+K-75/a1386656635304

-lumiukko

Lisää vapaaehtoistyötä!

Helsingin Sanomissa 15.12.2013 julkaistu Pekka Mykkäsen artikkeli kädestä pitämisen vallankumous herätti ajatuksiani vanhusten hoidosta. Artikkeli puhui siitä, kuinka vapaaehtoistyöllä voitaisiin vanhustyötä parantaa huimasti. Mykkänen esittelee PalevelueläkeJärjestelmä PEJ:n. Se toimisi Nykäsen sanoin näin: ”ennen kuin suomalaisista tulee iäkkäitä, he voivat valmistautua omiin vanhuusvuosiinsa auttamalla nykyvanhuksia. Jokainen vanhustyössä vietetty hetki kasvattaisi saldoa PEJ-pankkiin.” Tekemällä vapaaehtoistyötä siis taattaisiin oman vapaaehtoishoidon saanti tulevaisuudessa. Artikkelissa esitellään myös tämän järjestelmän mahdollisia ongelmia, kuten poliitikkojen mahdollisen suhtautumisen vapaaehtoisiin siten, että oikeita hoitajia vähennettäisiin, koska PEJ kyllä hoitaa. Järjestelmä vaatisi todella paljon organisointia, jotta jokun 20-vuotiaana tehty PEJ tunti varmasti korvataan jopa 60 vuoden kuluttua.

Artikkelissa mainittiin myös sellainen ehdotus, että jokainen suomalaisen miehen ja naisen tulee valita joko ase- tai siviilimiespalvelu ja sivareista suurin osa laitettaisiin hoitamaan vanhuksia.

Tämäkin ehdotus vaatii paljon organisointia ja jopa peruslain muuttamista, mutta tulisi kuitenkin muistaa, että vapaaehtoistyö on olemassa jo nyt, vaikka yllämainittujen kaltaista järjestelmiä ei olekaan. Me voimme kaikki tehdä vapaaehtoistyötä ilmankin. Vakka moni asia voisi parantua vanhusten hoidossa päättäjien ansiosta, voi moni asia myös näyttää valoisammalta jos suomalaisten asenteet  vanhuksia kohtaa muuttuisivat. Kollektiivisissa kulttuureissa vanhuksista pidetään tutkitusti enemmän huolta ja vanhus on suvun arvojäsen, jonka hoitaminen on kunnia eikä taakka. Suurimman osan elämä muuttuisi Suomessa melko lailla jos mummot ja papat muuttaisivatkin heille asumaan ja heistä pitäisi pitää ympärivuorokautisesti huolta, eikä tällaista radikaalia muutosta todennäköisesti tule koskaan tapahtumaa. Voisimme kuitenkin avata silmämme vapaaehtoistyölle ja ruveta aina silloin tällöin auttamaan vanhuksia pienissä kodin askareissa sekä pitämään heille seuraa.

Suomalaisia ei oikein kasvateta vapaaehtoistyöhön, vaan niiden ajatellaan olevan jotain minulle kuulumatonta. Ystäväni kävi lukion kansainvälisellä IB-linjalla ja heillä opetussuunnitelmaan kuuluu tietty määrä tehtyjä vapaaehtoistunteja. Ilman vapaaehtoistyön tekemistä ei siis päässyt lukiosta läpi. Ehkä tämä on malli josta suomalaiset voisivat ottaa oppia?

-lumiukko

linkki Helsingin Sanomien atikkeliin: http://www.hs.fi/sunnuntai/K%C3%A4dest%C3%A4+pit%C3%A4misen+vallankumous/a1386996293537

Säästöä vai piittaamattomuutta?

Hesarin artikkelissa ( julkaistu 18.11.2013) kerrotaan, että kunnat ovat lainvastaisesti evänneet vanhuksilta heille kuuluvia hoitotarvikkeita. Terveydenhoitolain 25. pykälä velvoittaa kunnat järjestämään hoitotarvikkeet vanhuksille maksutta. Näihin kuuluvat esimerkiksi vaipat, haavanhoitotarvikkeet ja verensokerin mittaukseen käytettävät diabetesliuskat. Näistä tarvikkeista on tullut eniten kyselyitä sosiaali- ja terveysministeriöön.

Ymmärrän, että kunnat ovat hyvin tiukoille näinä päivinä ja jostain pitää säästää. Jostain syystä minun on kuitenkin vaikea tajuta sitä, että säästötoimet sattuvat aina ihmisryhmiin jotka ovat jo muutenkin heikoilla tässä yhteiskunnassa. On väärin, että kunnat voivat laista huolimatta evätä vanhuksilta oikeuksia ilmaisiin hoitotarvikkeisiin. Se tuntuu mielestäni piittaamattomuudelta.

Yhteiskunnassa on jokin vinksallaan, jos säästötoimet lähtevät siitä, että vanhukset jäävät vaille hoitotarvikkeita, tai että he joutuvat käyttämään omaa pientä eläkettään kaikkien muidenkin menojen rinnalla vielä siihen, mikä heille kuuluisi ilman kustannuksia. Säästöjä suunniteltaessa olisi hyvä suunnata katse niihin asioihin, mitkä ovat tällä hetkellä ikään kuin ekstraa. Silloin, kun kaikki tärkeät menoerät on huomioitu budjetissa, voitaisiin katsoa mihin muuhun kunnan rahat riittävät.

Ja toki tiedän, ettei se ole noin yksinkertaista. Onhan kuntien satsattava myös omaan tulevaisuuteensa. Mutta itse näkisin, että kaikkein valoisimmalta näyttää tulevaisuus jossa kaikki ihmisryhmät, myös ne heikoimmilla olevat, tuntisivat että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Kunta kukoistaa asukkaidensa kautta. Siinä on miettimisen aihetta. Hyvinvoinnista säästäminen ei koskaan johda mihinkään hyvään.

Artikkeli johon viittasin: http://www.hs.fi/kotimaa/Aamulehti+Kunnat+pihtaavat+lainvastaisesti+vanhusten+hoitotarvikkeissa/a1384741776954

-Vipsu

Mummokin voi räpätä!

"Mikä siin nyt mättää, ku roskat pitää jättää",
kuuluu Rap-Mummon Roska Rapin kertosäe. Oikealta nimeltään Eila Nevanranta, 77, on sekä tavallinen punavuorelainen eläkeläinen, että You Tubessa suosioon noussut ja tänä vuonna debyyttialbuminsakin julkaissut rap-artisti. Räppien aiheiksi on muun muassa noussut syrjäytyminen, roskaaminen, yksinäisyys ja suvaitsemattomuus.

Jo vuosikymmeniä hiphop-musiikista pitänyt Eila halusi saada ihmiset kuuntelemaan mielipidettään ja keksi, että räppäämällä voisi siinä onnistua. Eila kertoo myös Proudage-lehdessä (vol. 4 /2013), yhteiskunnallisten aiheiden sopivan paremmin eläkeläisen rap-sanoituksiin, kuin vaikka rakkauden ja edessä olevan elämän. Rap-Mummo ei myöskään halua esittää nuorempaa kuin on: "Olisi kornia kulkea lökäpöksyissä lippalakki vinossa."

Mahtavaa, että mummotkin uskaltavat heittää odotukset taivaan tuuliin ja tuoda omaa mielipidettään esille melko modernin muusikinlajin kautta. Videosta tulee fiilis, ettei vanhuus olekaan ehkä niin tylsää ja yksinäistä, kuin aina uutisoidaan. Vaikka Eilan Mummo Rapissa sanoma onkin, että mene kylään yksinäisen vanhuksen luokse. 

Tulevaisuudessa, kun me vanhukset tulemme olemaan ehkä hyväkuntoisempia kuin koskaan, voimme kenties luoda mummojen oman alakulttuurin. Ehkä Rap Mummo on ensi askel kohti coolia vanhuutta.

-Tuleavisuuden vanhus

Viitattu Proudage - lehteen (vol.4 / 2013), artikkeli "Mikä siinä mättää, kun ne roskat pitää jättää?", Reija Kokkola.

Arvon he ansaitsevat.

Olen miettinyt toisinaan, mitä olisi olla omaishoitaja. Heidän työnsä on rankkaa ja usein ympärivuorokautista. Yleensä omaishoitajaksi ryhdytään varmastikin rakkaudesta omaan lähimmäiseen, näin ainakin uskon. Myös se voi olla syynä, että vanhustenhoito laitoksissa nähdään nöyryyttävänä ja heikko laatuisena. Geriatrian professori Sirkka-Liisa Kivelä kuvailee maamme vanhustenhoita häpeälliseksi ja arvelee että tulevaisuudessa voidaan sitä katsoa jopa kidutuksena.

Kivelä ryhtyi itse miehensä omaishoitajaksi tämän sairastuttua imusolmukesyöpään. Kivelä ymmärsikin omaishoidon ansiosta tärkeitä asioita, kuten sen, että elämässä tärkeintä on arvostaa ja rakastaa lähimmäisiään. Se on tärkeä asia oivaltaa.

Onko meidän vanhustenhoitomme todellakin niin huonolla tasolla, että sitä voidaan jopa joissain tilanteissa verrata kidutukseen? Itse en ole vielä vanhus, eikä minulla asu läheisiä palvelutaloissa, omat isovanhempanikin asuvat edelleen kotona, siksi minulla ei ole ainakaan mitään omakohtaista kokemusta vanhusten kohtelemisesta. Mutta minä tahdon vielä uskoa, että löytyy myös niitä palvelutaloja joissa vanhuksilla on hyvä olla ja joissa heidän tarpeensa huomioidaan.

Olen tietysti kuullut sekä hyvää että huonoa. Kun asiat ovat hyvin, vanhukset pääsevät ulos ja heille on tarjolla viriketoimintaa. Erilaiset kerhot, jumpat ja lauluhetket ovat hyvin virkistäviä vanhuksille jotka asuvat palvelutalossa. Mutta ikävä kyllä, on myös niitä tapauksia, joissa jopa viimeinenkin mummojen kerho jouduttiin lopettamaan säästösyistä. Ja tarinoita löytyy myös nälkiintyvistä ja monta viikkoa pesemättömistä vanhuksista. Joku oli sitä mieltä, että vanhukset tulisi laittaa vankilaan ja vangit palvelutaloon. Näin vahuksetkin kuulemma saisivat hyvää kohtelua kun taas vangit saisivat kylmää ruokaa ja pääsisivät hyvässä lykyssä suihkuun kerran viikossa.

Olen sitä mieltä, että vanhukset tarvitsisivat arvokkaan kohtelun. En silti tahdo heti tuomita palvelutaloja, sillä tiedän että niissäkin työskentelee ihmisiä suurella sydämellä, oman elämänsä uhraten. Tiedän senkin, että kaikista ei ole omaishoitajiksi. Arvostan heitä, jotka siihen ryhtyvät ja ovat ryhtyneet.

Muistetaan arvostaa vanhuksiamme! Ajetaan heidän oikeuksiaan ja suodaan heille se arvostus minkä he ansaitsevat.


Juttu, johon viittasin:
http://www.hs.fi/elama/Geriatrian+professori+Vanhustenhoito+on+kuin+kidutusta/a1384935016838

-Vipsu

Lucian laulusta iloa vanhusten arkeen

http://yle.fi/uutiset/lucia_ilahdutti_vanhuksia_ja_kaupunginsairaalan_potilaita_lahdessa/6983726

Lahdessa saatiin Lucia-kuoro ilahduttamaan vanhuksia ja kaupunginsairaalan potilaita, kirjoitti Katariina Luoma Ylen uutisissa 13.12.2013.

Eri koulujen Lucia-kulkueet olivat käyneet muutamassa eri sairaalassa Lucia-päivän aikana laulamassa. Vanhukset ja potilaat olivat olleet todella innoissaan, sillä heille saadaan harvoin elävää musiikkia paikan päälle. Myös itse laulajat olivat pitäneet päivää jännittävänä ja mukavana.

On harmillista, että artikkelin mukaan tapahtumia järjestetään sairaaloissa hyvin vähän, jos se kerta on molemmille osapuolille, sekä esiintyjille että yleisölle, miellyttävä kokemus. En myöskään usko sen olevan esimerkiksi laulun harrastajaryhmälle mikään kovin suuri vaiva tai ponnistus esiintyä sairaalassa tai palvelukodissa aina silloin tällöin. Vanhukset eivät ole vaativa yleisö. Ikäihmisten edessä voisi esittää vaikka mitä muuta. Kuten tanssia, soittoa ja teatteria voisi kaikkia tehdä ulkopuolisesta aloitteesta.

Koulukuorojen ynnä muiden harrasteryhmien säännölliseen toimintaan voisi hyvin liittää osaksi esiintymisen palvelukodissa vanhusten ilahduttamiseksi. Se kehittäisi lapsia ja nuoria toimimaan yhteisen hyvän eteen sekä toisi myös hyvän mielen. Uskoisin vanhusten myös olevan yksi kiitollisimmista ryhmistä, mitä yleisöksi voi saada.


-Tulevaisuuden vanhus

Pasilan kuvaus vanhuksista

Tämä on pakko jakaa! :D

Katselin tässä animaatio ohjelmaa nimeltä Pasila ( varmasti tuttu monelle )

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pasila_(televisiosarja)

Ja satuin törmäämään video klippiin vanhuksista. Kyösti Pöysti yrittää saada suosteltua vanhuksia ulos talosta, minne he ovat linnottautuneet. Keinot ovat Pöystimäiset :D

"Eikö teillä ole muuta tekemistä, kuin kiusata järjestelmää?Missä arvokkuus? Nyt tehdään niin, että marsitte ulos, reumaattiset kädet niin ylhäällä, kuin ne taipuu. Mitä teidän vanhempanne sanoisi, jos tietäisivät mitä puuhaatte? Mitä Ståhlberg sanoisi? Mitä Matlock sanoisi? Hävetkää!"

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/pasila_linnoittautuneet_vanhukset_37974.html#media=37976
Aluksi totta kai nauroin tälle yleistykselle, mutta onhan Pöystillä aika tiukka yleistys kaikista vanhuksista. Ja ennenkaikkea kommentti järjestelmän kiusaamisesta. Eli jos vanhus ei halua toimia järjestelmän mukaan, on hän kiusaaja.

Hyvä esimerkki, miten komedialla voi saada keskustelua aikaiseksi:

-BloggaajaMaster

Vanhuus youtubessa!

Ajattelinpa aikani kuluksi katsoa, että miten hyvin vanhuus on edustettuna youtubessa. Itse kummiskin käytän kyseistä palvelua päivittäin. Varmasti myös monet blogia seuraavista käyttää youtubea ellei päivittäin niin ainakin kerran viikossa.

Pakko myöntää, että aika heikko on vanhuuden edustus youtubessa. Eläkeläinen- hakusanaa ei voi käyttää, koska kaikki haut johtavat humppa bändi Eläkeläisiin. Vanhuus- hakusanalla löytyi jo ihan varteenotettavia ja mielenkiintoisia videoita, joista tässä yksi:

http://www.youtube.com/watch?v=EQIOe8zZFTQ

Vanhukset kertovat omista tärkeistä asioistaa, kuten:
- Ulkoilu
- Harrastukset
- Läheiset

Mukava saada kuulla vanhuksilta itseltään, että mikä heille on tärkeää. Yleisesti kummiskin näistä asioista kuulee vain viranomaisten suusta, että mikä vanhuksille on tärkeää ja mikä ei. Toivoisinkin, että saisimme kuulla lisää vanhuksien mielipiteitä.

Ja vielä yksi juttu. Oma mummoni aina mainostaa, ettei hän osaisi käyttää facebookkia, yms. Voinkin näyttää tämän videon hänelle ja kertoa, että ikäihminenkin osaa käyttää sosiaalista mediaa.

-R

Ihmisarvoisempaa hoitoa Alzheimer-potilaille

Media Planetin tuottamassa Neurologiset sairaudet -lisäliitteessä Taru Schroderus kirjoitti joulukuussa 2013 Alzheimer-sairaiden kanssa työskentelevien uudesta ainutlaatuisesta koulutusohjelmasta. Sen on luonut Home Instead Seniorihoiva -yritys yhdessä kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Uudessa koulutuksessa saadaan lisää välineitä Alzheimeria sairastavien kohtaamiseen. Syksyllä olleilla Muistiviikolla ja Vanhustenviikolla heidän omaishoitajansa ovat saaneet käydä kurssin maksutta.

Alzheimer CARE -koulutuksessa tärkeänä aiheena on muistisairaan yksilöllinen hoiva ja arvostus. Kurssin oppilaat saavat kannustusta omaksumaan vanhuksen elämäntarinaa jo ennen hoivasuhteen alkamista. Täytyy ymmärtää, että vanhus on ollut myös tavallinen aikuinen ja nuori ennen sairastumista. Oleellista hoidon etenemisessä on siis muistisairaan ehdoilla kulkeminen.

On myös puhuttu, että Home Instead Seniorihoiva on luonut kurssillaan kokonaan uuden ammattikunnan sairaanhoitajien ja kotipalvelun väliin, nimeltään Hoivanantajat. Tästä voi olla hyötyä väestön ikärakenteen muuttuessa, jolloin väistämättä yhä suurempi osa sairaistakin vanhuksista tulee asumaan kotona. Esimerkiksi yli 85-vuotiaiden määrän ennustetaan kolminkertaistuvan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana.

Mielestäni tällainen aivan uudenlainen toiminta hoiva-alalla on ehdottoman tärkeää ottaen huomioon tulevaisuuden ongelmat vanhustenhuollossa. Ylipäänsä uskon, että ihmisläheisessä työssä tulee aina muistaa ja ottaa huomioon asiakkaan menneisyys. Sitä suuremmallakin syyllä, kun kyseessä on Alzheimer-potilas. Hän kun ei itse välttämättä pysty muistamaan historiaansa.

Toisaalta on surullista, jos tulevaisuudessa ainoat kunnolliset ja ihmisarvoiset hoidot pystytään tarjoamaan vain ykstyisellä sektorilla. Parempi olisi, että julkiseen vanhushuoltoon pystyttäisiin panostamaan eikä sen suhteen tehtäisi lisää leikkauksia. Näin meille kaikille olisi turvattuna tasa-arvoisempi vanhuus riippumatta taloudellisesta tilanteesta.

-Tulevaisuuden vanhus

http://www.hs.fi/kotimaa/Hallitus+haluaa+vanhukset+kotihoitoon/a1386915818097

Hallitus haluaa vanhukset kotihoitoon!

Helsingin sanomat uutisoi 13.12 nettisivuillaan, että vanhukset haluttaisiin kotihoitoon. Kirjoituksessa oli jonkinlaista tietoa tämän hetkisestä tilanteesta niin koti kuin laitoshoidostakin. Kotihoidon asiakkaita oli viime vuonna 70 500. Iäkkäistä ihmisistä 60 500 asui laitoshoidossa. Hallitus on hyväksynyt lakiuudistuksen siitä, että laitoshoitoon kuuluvia rahoja vähennetään 300 miljoonalla eurolla. Koko ajan on myös laitospaikkoja vähennetty.

Millaisia käytännön vaikutuksia tällaisilla päätöksillä tulee mahdollisesti olemaan? Yhä huonokuntoisempi vanhus asuu kotona ja laitoshoitoon pääsee yleisesti ottaen ne, jotka eivät pärjää millään avuilla kotona. On toki hienoa, että vanhukset saavat olla omissa kodeissaan mahdollisimman kauan, koska yleisesti ottaen se on varmasti asiakaslähtöisempi vaihtoehto. Lehtiartikkelikin painottaa sitä, että kotona asuminen on viihtyisämpää ja halvempaa.  Tämä tarkoittaa myös sitä, että kotihoitajia tarvitaan enemmän. 
Riskit vanhusten yksinäisyyteen ja jopa osittaiseen heitteille jättöön ovat olemassa. Jo tällä hetkellä kotihoidossa joudutaan priorisoimaan hoitoa voimakkaasti ja vähänkin omatoimisuutta omaava ikääntynyt joutuu viettämään pitkiä aikoja yksinäisenä. Käyntejä korvataan puhelinsoitoilla, käyntiajat ovat jatkuvasti lyhentyneet asiakkaiden lukumäärän noustessa ja kiire vaikuttaa väistämättä työn laatuun. Hoitajien taakan ja vastuun lisääntyessä toivon sydämestäni, että hallitus on laskenut tarkkaan suhteet ja osannut huomioida myös vanhusten määrän kasvun lähivuosina. 

Helsingin Sanomat kirjoittaa myös toisessa artikkelissa kotihoidosta, nyt enemmän hoitajan ja käytännön näkökulmasta:
http://www.hs.fi/kotimaa/Kotihoitaja+Vanhus+ei+jää+pyhän+takia+pesemättä/a1386915816272

Vanhus ei jää pyhän takia pesemättä!

Hoitajien huoli ja riittämättömyyden tunne on todellinen ja päivittäisestä arjesta kumpuava. Resurssien supistuessa työtapoja on ollut pakko muuttaa hoitotoimenpiteiden korostuessa ja ihmisen kohtaamisen vähentyessä. Hallituksen arvottaessa useimpia asioita talouden näkökulmasta ei kuulumisten vaihtamiselle, huolien ja mahdollisten pelkojen kuuntelemiselle sekä todelliselle välittämiselle anneta niille kuuluvaa arvoa. Moni hoitaja on puun ja kuoren välissä pyrkiessään toteuttamaan omaa kutsumustaan annetuilla resursseilla. Kotihoitoon motivoituneina pyrkivien hoitotyön ammattilaisten määrä on varmasti vähentynyt ja nykyisellään uskon trendin jatkuvan ja etenevän jopa huolestuttavampaan suuntaan.  

-Jassu

Holhotaanko vanhuksia liikaa?

Bongasin hesarista tämmöisen uutisen: http://www.hs.fi/kotimaa/Holhotaanko+vanhuksia+liikaa/a1386476575082

Ehkä joku muukin on sen lukenut?

Omasta mielestäni vanhuksia kyllä holhotaan liikaa. Miksi? Koska resursseja ei ole sen varalle, että vanhuksille tapahtuisi jotain. Helpompaa on pitää mummot tiettyjen sääntöjen rajoissa laitoksissa tai kotona eikä antaa vapauksia tehdä mitä lystää.

Hallitus tähtää tulevaisuudessa siihen, että useampi vanhus olisi mahdollisimman pitkään kotona, eivätkä vanhukset joutuisi laitoksiin. Aluksi mieleeni tuli, että tämähän on hyvä juttu, kun saa kotona olla mahdollisimman pitkään. Valitettavasti suurten ikä luokkien siirtyessä eläkkeelle, myös resurssit hoivaa ja hoitaa vanhuksia joutuvat koetukselle. Eli kuten uutisessakin viitattiin, "Ympäristö on koti vasta, kun ihminen saa itse päättää asioistaan ja kokee olonsa turvalliseksi."  Eli jos vanhus joutuu odottamaan aterioitaan tai hoitoaan, eikä siksi voi poistua kotoaan, niin onko se koti?

-R

Kotihoitajien aika ei riitä vanhusten hygieniasta huolehtimiseen

Kotihoitajilla on jatkuva kiire, kun kotona asuu yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Viime vuonna säännöllisen kotihoidon asiakkaita oli 70 500. Kiristyneen työtahdin vuoksi hoitajien aika ei riitä vanhusten ulkoiluttamiseen saati sitten pesemiseen. (HS 14.12.2013 ”Kotihoitaja: Vanhukset pestään pyhänä”.)

Omainen kertoi HS:n mielipidesivulla, että mikäli pesupäivä osuu arkipyhälle, se siirtyy seuraavaan viikkoon. Tieto oli peräisin Kivikon kotihoidosta saadusta puhelinsoitosta. Asia tarkistettiin kotihoitoyksikön kotihoitopäälliköltä ja hän kiisti asian: ”Tällaista ohjetta ei ole eikä tule olemaan. Olen hyvin pahoillani.” Myös toisessa kotihoitoyksikössä kerrottiin, että he ennakoivat juhlapyhille sattuvat suihkupäivät, jolloin ne siirretään joko aikaisemmaksi tai myöhemmäksi. Toisaalta idän palvelualueen johtaja totesi etteivät resurssit tällä hetkellä riitä kuin yhteen suihkupäivään viikossa.

Kerran viikossa suihkuun pääseminen on aivan liian vähän. Vielä pahempaa on, jos edes siitä ei pidetä kiinni vaan siirretään vähäisiäkin kertoja ensi viikolle. Artikkelin luettuani minulle ei tullut vakuuttunut olo siitä ettei tällaista tapahtuisi. Vaikka johtajatason ihmiset kiistävät asian, minulla on ukkini kautta kokemusta suihkupäivien lipsumisesta. Ymmärrän, että hoitajilla on kiire eikä asiakaskaan ole välttämättä helpoimmasta päästä. Kuitenkin hygieniasta huolehtiminen on perusedellytys vanhusten hyvinvoinnille. Vanhukset ovat aikanaan huolehtineet meistä, joten nyt on meidän vuoro auttaa heitä. Mielestäni työntekijöiden määrää pitäisi kotihoidossa lisätä, jotta yhden hoitajan taakka pienenisi ja aikaa jäisi myös hygieniasta huolehtimiseen.

-bloggari

Vanhukset ulos!

”Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakia asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vetoamme Suomen Eduskuntaan, että se sisällyttäisi uuteen valmisteilla olevaan itsemääräämisoikeuslakiin päivittäisen tunnin ulkoiluoikeuden ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa oleville ihmisille.

Ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa olevat ihmiset ansaitsisivat oikeuden tunnin päivittäiseen ulkoiluun, sellainen on lailla turvattu vangeille. Ulkoilu on ihmisen perusoikeus ja sen pitäisi toteutua kaikkien kohdalla koko Suomessa. Ulkoilu myös tukee hyvinvointia ja terveyttä. Tämän takia haluamme siitä kirjauksen lainsäädäntöön. ”

Tämä on ote kansalaisaloiteesta, joka herätti minut taas siihen todellisuuteen, millaisessa maailmassa me elämme. Olen tietoinen siitä, että vanhukset jotka ovat pitkäaikaishoidossa pääsevät suihkuun kerran viikossa. Mutta en ole tullut ajatelleeksi, ulos pääseminen on vielä kovemman takana. 

On tiedossa, että hoitohenkilökuntaa on liian vähän näissä laitoksissa joissa vanhukset elävät. Enkä minä ainakaan halua nostaa syyttävää sormeani heitä kohtaan, he tekevät kyllä kaikkensa ja vähän enemmänkin. On kuitenkin hälyttävää, että vanhukset eivät pääse ulos ja asialle olisi tehtävä jotain ja pian.

Resurssipula vaivaa kovasti maatamme, mutta olen sitä mieltä että tässä on asia johon tulisi satsata. Jos tällä kansalaisaloitteella saisimme ulkoiluoikeuden vanhuksille lakiin asti, asioilla on mahdollisuus muuttua paremmaksi. Sitä ennen voisimme myös itse miettiä, mitä me voisimme tehdä asian hyväksi. Vapaaehtoisten kanssa voisi järjestää vaikka tempauksen, jossa ideana olisi viedä vanhuksia ulkoilemaan. Tiedän että niitä on joissain kunnissa järjestetty.

 Koska miten nämä asiat koskaan muuttuvat kuin niiden ihmisten kautta, jotka ovat vielä kykeneviä seisomaan omilla jaloillaan?

ps. Kansalaisaloite johon viittasin löytyy täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/625

-Vipsu

Omaishoidon tukea jouluksi

Helsingin sanomien nettisivuilla  julkaistiin 8.12.2013 artikkeli Sairaala myy apua omaishoitajille jouluksi, jossa haastatellaan Eiran sairaalan vuodeosasopalveluiden päällikköä Bettina Backmania. Eiran sairaala tarjoaa joulun aikaan ”hoivaa tarvitsevalle omaiselle kodikkaan ja turvallisen joulun”. Kolmen päivän täyshoito vuodeosastolla maksaa 990 euroa.

Ajatus kuulostaa hyvältä; omaishoitaja (joka usein on puoliso) ja hoidettava saavat viettää yhdessä rauhallisen joulun ilman huolta ja stressiä. Kaikki on hoidettu ruokia myöten ja omaishoitajakin saa viettää joulun ”lomalla” hoitamisesta. Tätähän omaishoitajat tarvitsevat – apua hoitamiseen sekä omaa vapaa-aikaa. Mutta tuo hinta kolahti korvaan, 990 euroa kolmesta päivästä!

Oma ukkini on mummini omaishoitaja ja olen nähnyt todella läheltä kuinka raskasta omaishoito on ja kuinka pieni siitä saatava rahallinen etuus on työn määrään nähden. Minun ukillani ei ainakaan olisi ikipäivänä varaa kustantaa noin kallista hoitoa, vaikka kuinka kaipaisi ja tarvitsisikin hoitoapua jouluna.

Tulevaisuudessa, kun vanhusten määrä lisääntyy, on kotihoidon rooli todennäköisesti kasvamassa ja siihen satsataan enemmän rahaa. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia, sillä silloin ehkä omaishoidon tukeakin korotettaisiin ja raha riittäisi myös tällaisiin ”hoitolomiin”.

Toinen tapa, jolla voimme taata omille vanhuksillemme turvan ja ilon jouluna on tietysti oman roolin suurentaminen omaisena. Jos me vaikka perheeni ja serkkuperheeni kanssa viettäisimme joulun isovanhempieni kanssa, ei ukin tarvitsisi yksin huolehtia mummista vaan vastuu jakaantuisi monelle ja ukkikin saisi levähtää.

-lumiukko

http://www.hs.fi/kaupunki/Sairaala+myy+apua+omaishoitajille+jouluksi/a1386443020614

Kotona hoidetaan liian huonokuntoisia

Vanhustenhoidossa turvaudutaan usein kotihoitoon, kun laitoshoitopaikoista on pulaa. Vaikka pääkaupunkiseudulla on lisätty kotihoitoa, avun tarve ei ole kaupungeissa vähentynyt. Päinvastoin se on kasvanut ikäihmisten joukon suurentuessa nopeasti. (HS 22.11.2013 ”Sadat vanhukset muuttavat pois laitoksista”)

Artikkelissa tuodaan esille omaisen näkökulma asiaan. Hollannissa asuva tytär ehtii käydä katsomassa 88-vuotiasta, muistisairasta äitiään kerran kuukaudessa. Omaisen kanta on, että kotona hoidetaan liian huonokuntoisia. Vanhukset eivät tunne enää oloaan turvalliseksi, vaikka asuvatkin tutussa ympäristössä. Tytär kertoo, että hänen äitinsä haluaisi asua kotona, mutta ei siihen kykene.

Ikäihmiset, joiden toimintakyky on selvästi heikentynyt, tuntevat olonsa avuttomaksi kotona. Helsingin sosiaali- ja terveysviraston osastopäällikkö muistuttaa kuitenkin, että kotia pidetään lähtökohtaisesti parhaana ympäristönä vanhuksen toimintakyvyn tukemiselle. Arviointi kotona asumiseen perustuu ennen kaikkea ihmisen haluun ja toiveeseen eikä koti- tai laitoshoidon kustannuksia lasketa.

Minulla on omakohtaista kokemusta asiasta, sillä isovanhempieni kotona asuminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Ilman huolehtivaa puolisoa, ei asuminen kotona olisi mahdollista. Työikäisillä omaisilla ei yleensä ole aikaa toimia täyspäiväisinä omaishoitajina. Tilanne on hankala, sillä ikäihmisten toimintakyvyn heikentyessä avun tarve lisääntyy. Riittääkö kotihoito vastaamaan tähän tarpeeseen? Vanhainkotien ja palvelujen vähentyessä kotihoitoon on satsattava entistä enemmän, jotta vanhusten ei tarvitsisi pelätä omassa kodissaan.

-bloggari

"Joka päiväksi jotain tekemistä"

 

Luin pari viikkoa sitten julkaistun Helsingin sanomien artikkelin ”Joka päiväksi jotain tekemistä”. (HS 15.11.2013). Artikkeli käsittelee itähelsinkiläisen palvelukeskuksen ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä vanhuksille. Ongelmana on, että kaikki vanhukset eivät tiedä palvelukeskuksen tarjonnasta.

Esimerkiksi Kinaporin palvelukeskus Alppiharjussa tarjoaa vanhuksille monipuolista tukea: jumppia ja työpajoja ja tanssia. Siitä huolimatta, että Kinapori on toiminut vuodesta 1986 lähtien, lähialueilla on tuhansia vanhuksia, jotka eivät tiedä sen palveluista.

Mielestäni tähän ongelmaan pitäisi puuttua. Palvelut eivät hyödytä ketään, jos niitä ei käytetä. Kinaporin palvelukeskuksen vastaava ohjaaja kertoo, että ”moni löytää tänne puskaradion kautta”. On vaikeaa ymmärtää, miksi palveluista ei tiedoteta esimerkiksi lehdissä tai kadulla. Niitä voitaisiin mainostaa esimerkiksi ilmoitustauluilla. Olen myös nähnyt, kuinka eräs vanhus toi kerran kirpputori-ilmoituksen bussipysäkille ja hän vielä erikseen mainitsi asiasta minulle. Vapaa-ehtoisia tiedottajia löytyisi siis varmasti vanhustenkin piiristä.

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistamat palvelut ovat tärkeä osa vanhusten arkea. Eräs palvelujenkäyttäjä toteaa artikkelissa: ”Tämä on sellainen henkireikä. Tekemisen ohella täällä puhutaan vaikeistakin asioista.”

-bloggari