PEJ

Raskaiden rakennepaketti-uutisten lomassa silmiini osui ilahduttavana valopilkkuna sunnuntaina 15. joulukuuta Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ”Kädestä pitämisen vallankumous”. Siinä esitellään erään ystäväpiirin illanistujaisissaan ideoima nokkela PalveluEläke-järjestelmä tuttavallisemmin PEJ, vanhustenhoidon kurimusta helpottamaan.

Kyse olisi aikapankkien periaatteella toimivasta järjestelystä, jossa erilaisia palveluja vaihdetaan aikaa, ei rahaa vastaan. Jokainen voisi siis valmistautua omiin vanhusvuosiin osallistumalla vanhustyöhön, sillä jokainen työpanos vanhusten parissa kasvattaisi saldoa PEJ-pankkiin. Tähän tapaan: nuori ja reipas Jessica käy tunnin ajan tekemässä kotitöitä juupajokelaisen Hilman luona. Tästä hänelle kirjautuisi tulevaisuudessa hyödynnettävä ”tovi” PEJ-järjestelmää. 50 vuoden kuluttua vanha eikä enää niin reipas Jessica voisi lunastaa tovin ja saada kotityöapua nuorelta Reneltä ja niin edelleen. Täydellisessä maailmassa apua toki annettaisiin ilman erillisiä järjestelmiäkin, mutta tämä ei ihan vielä taida olla sellainen maailma. Surkuhupaisaa kieltä siitä kertoo esimerkiksi aikapankkitoiminnan verotus. Ja tiedän tiedän, ammattimaisen toiminnan ollessa kyseessä aikapankki-järjestelmä voi olla kyseenalainen.

Marraskuun alussa Verohallinto linjasi aikapankkien kautta tehtävän työ olevan verotettavaa vaihtotyötä, kun sitä aiemmin pidettiin verottomana talkootyönä ja naapuriapuna (Aamulehti 4.12.). Mikäli siis mielii auttaa naapuruston mummoa esimerkiksi siivoamalla, on se tehtävä satunnaisesti, ilman rahanarvoista korvausta. Naapuruston mummon vastapalveluksena leipomat karjalanpiirakat on varmuuden vuoksi parempi jättää ottamatta vastaan. Harmaan talouden vastainen iskuryhmä saattaa muutoin koputella kipakkaan oven takana.

Aikapankkitoiminnan etuna on muun muassa siihen liittyvä yhteisöllisyys, ihmisten välinen vuorovaikutus. Tätä samaa edistäisi myös PEJ. PEJ:in toteutusmahdollisuuksista viis, siinä sivutaan tärkeää aihetta. Monen yksinäisen kotonaan asuvan vanhuksen elämään toisi varmasti iloa ja turvallisuudentunnetta jos Jessica aika ajoin piipahtaisi siivoamassa tai kirjaa lukemassa. Jessican tekemän työn ei kuitenkaan pidä korvata ammattilaisten tekemää työtä. Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin arvion mukaan hallituksen kaavailemat leikkaukset tarkoittavat 7500 hoitajan vähentämistä (HS 15.12.). PEJ:ssä piileekin se vaara, että vapaaehtoisten harteille sysätään yhä suurempi vastuu vanhusten hyvinvoinnin ylläpitämisestä.

Parhaimmillaan PEJ edistäisi eri-ikäisten välistä kanssakäymistä. Tervehdin ilolla erilaisia projekteja ja yrityksiä, joissa lapset, nuoret ja vanhukset tuodaan yhteen. Saimaan ammattikorkeakoulun alkuvuodesta toteuttama ”Ystävyyttä yli ikärajojen” -projekti Taipalsaaren kirkonkylän koululle on tästä yksittäinen pieni esimerkki. Siinä 3. ja 4. luokan oppilaat koottiin isovanhempineen osallistumaan toiminnalliseen yhteistapahtumaan. Palaute niin nuorilta kuin isovanhemmilta oli ollut kannustavaa ja positiivista. (Etelä-Saimaa 26.2.2013.)

Vanhukset ovat voimavara, ei ongelma, vaikka valtamediaa seuratessa välillä siltä vaikuttaisi. Helsinkiläisen ReunaRyhmän ja Valtimonteatterin esitys ”Vieressä” on yritys antaa ääni ongelmallisina marginaaliryhminä pidetyille, kuten vanhuksille. Siinä keskitytään pohtimaan, miltä tuntuu elää elämää, jota määrittävät tilastot, tutkimukset ja budjetit asianosaisten itsensä sijaan ja jossa yksinäisyys estää jakamasta asioita muiden kanssa. Esitystä varten vanhuksille ja nuorille järjestettiin työpajoja, joissa teemaa käsiteltiin ja näistä keskusteluista poimittiin yksityiskohtia esitykseen. (Kansan Uutiset 16.11.).

Yhteisöllisyyttä ei rakenneta väkisin, mutta sitä voidaan edistää pienin askelin, tekemällä näkyväksi hiljaiset kansanosat. ”Hyväsydämisten ihmisten lisäksi tarvitaan myös hyväsydämisiä päättäjiä”, kuten artikkelissa ”Kädestä pitämisen vallankumous” todetaan.

Viitatut artikkelit:

“Kädestä pitämisen vallankumous” Helsingin Sanomat 15.12.2013

“Vanhukset ja nuoret tukemaan toisiaan” Etelä-Saimaa 26.2.2013

“Naapuriavun verotusohjeet uusiksi aikapankkien vuoksi” Aamulehti 4.12.2013

“Median menestystarinat ja yksiössä syljeskelevä vanhus” Kansan Uutiset 16.11.2013

iloinen orava

Leikkauksia, leikkauksia

Tässä kuussa yksi paljon keskustelua herättäneistä aiheista liittyy hallituksen rakennepaketissaan tekemiin linjauksiin ja niiden vaikutuksiin vanhuspalveluihin. Rakenneratkaisun tarkoituksena on tasapainottaa Suomen taloutta niin, että kestävyysvaje poistuisi. Kestävyysvajeen puolestaan sanotaan johtuvan muun muassa siitä, että työssä käyvän väestön osuus vähenee samalla kun ikääntymiseen liittyvät kustannukset nousevat (HS 30.11.). Tässäkin blogissa on jo tuotu esille huoli vanhusten saaman hoidon laadusta, jos hallituksen kaavailemat 300 miljoonan euron leikkaukset vanhusten laitoshoitoon toteutetaan sellaisenaan. Tutustuin maamme suurimpien sanomalehtien, Helsingin Sanomien (HS), Turun Sanomien (TS) sekä Aamulehden (AL) uutisointiin aiheesta ja tähän tapaan siellä eduskunnassa ja sanomalehtien sivuilla asiasta on väännetty.

Pääministeri Kataisen mukaan kyse on painopisteen muutoksesta siihen liittyen, miten vanhuksia Suomessa hoidetaan (AL 12.12.). Opposition näkemyksen mukaan painopisteen muutos edellyttäisi selvää voimavarojen suuntaamista kotihoidon kehittämiseen eikä rakennepaketti anna tämän toteuttamiseen selkeitä vastauksia (AL 12.12.). Hallituspuolueet syyttävät oppositiota pelottelusta (HS 12.12.) ja vakuuttavat, ettei jo laitoksissa olevia vanhuksia olla siirtämässä takaisin kotiin tai muuten jättämässä heitteille (AL 12.12.). Perussuomalaiset suunnittelevat asiasta välikysymystä (TS 1.12.), johon valtiovarainministeri Urpilainen toteaa ”hyvä, että päästään keskustelemaan tästä” (TS 1.12.).

Ensimmäisenä uutisia seuratessa herää epäilys, että mahtaakohan siellä laitoshoidossa vielä olla jotain, mistä leikata? Laitoshoitoa kun on vähennytty Suomessa jo useiden vuosien ajan. Ei auta. Pakko mikä pakko, jotta valtiontalouden tulot ja menot saadaan tasapainoon. Tämä vaikuttaa olevan uutisista välittyvä karu viesti. Raha puolestaan on sen luokan ”jumaltermi”, että poikkiteloin asettuminen näyttäytyy lähinnä todellisuudesta vieraantuneena haihatteluna. Ja sitä paitsi, vanhusten makuuttaminen vanhainkodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla ei ole järin järkevää sekään. Lihasvoima heikkenee, luuston haurastuminen vauhdittuu, infektioiden riski kasvaa, masennus lisääntyy ja toimintakyky alenee liikkumattomuuden seurauksena (HS 4.12).

Hallitus katsoo, että laitosten sijaan vanhuksia voidaan hoitaa enemmän ja pidempään kotona. Koti on varmasti monelle vanhukselle se ensisijainen ja mieluisin vaihtoehto viettää vanhuuden päivät. ”Suunta kotihoitoon ilahduttaa”, otsikoi Turun Sanomat (1.12.), ja tähän iloon on helppo yhtyä. Mutta maksaa se kotihoidon ja muiden hoitomuotojen järjestäminen ja kehittäminenkin. Tämä on noussut rakennepaketin jälkipuinnin yhteydessä laajalti esille. Kotihoidon tulisi kehittyä siihen suuntaan, että se ennaltaehkäisee vanhusten vajoamisen laitoshoitokuntoon, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anja Noro (HS 4.12.). Myös muistisairaiden hoitaminen kotona on herättänyt kysymyksiä (TS 1.12.). Helsingin Sanomissa (4.12.) kehittämisjohtaja Merja Tepponen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä kommentoi, että kyse on myös siitä, miten siedämme erilaisuutta, kuten muistisairaita ihmisiä, keskuudessamme.

Aamulehden (2.12.) haastattelemien asiantuntijoiden, palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattorin Eero Lehdon sekä Etlan tutkimusjohtajan Tarmo Valkosen mukaan vanhuuden tuomia kustannuksia liioitellaan. Heidän mukaansa suomalaisvanhukset ovat yhä hyväkuntoisempia, mikä jo sinänsä vähentää tarvetta kalliiseen laitoshoitoon. Yhteiskunnan varoja säästyy kuntien satsatessa halvempaan palveluasumiseen. Tätä satsausta sopii toivoa. Vasemmistoliittolainen Jyrki Yrttiaho kuitenkin ihmettelee (AL 12.12.), miten kotipalvelut kohentuvat, kun kuntatalouden rahoitusta leikataan samaan aikaan yli miljardilla eurolla ja vanhusten palveluasunnoista sekä muista ympärivuorokautisista hoivapaikoista on jo nyt kova pula. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen puolestaan vakuuttaa, että kotona asuvien tukitoimia ollaan kasvattamassa (AL 29.11.).

Ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijan pää alkaa kärsiä kestävyysvajeesta tätä keskustelua seuratessa. Hallituksen linjaukset kotihoidon suuntaan ovat sinänsä myönteistä luettavaa, mutta sisällä kalvaa epäilys kotihoidon kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Mahtaakohan siinä vanhus ehtiä kissaa sanoa, kun kotisairaanhoitaja jo kaasuttaa seuraavaa dosettia täyttämään. Rakennepaketin käsittely jatkuu ensi vuoden maaliskuun kehysriihessä. Siihen mennessä toivoisin näkeväni myös uutisointia, jossa vanhusten oma ääni pääsisi kuuluviin.

Viitatut artikkelit:

“Kuntien tehtävien karsinta vie kouluja ja laitospaikkoja” Helsingin Sanomat 30.11.2013

“Hallituksen säästöpäätös laittaa kotihoidon uusiksi” Helsingin Sanomat 4.12.2013

”Hallitus syytti oppositiota pelottelusta” Helsingin Sanomat 12.12.2013

“Asiantuntijat: Vanhuus ei tule niin kalliiksi kuin luullaan” Aamulehti 2.12.2013

“Sairaat vanhukset eivät joudu heitteille, hallitus vakuutteli eduskunnassa” Aamulehti 12.12.2013

”Vanhukset maksumiehiksi: Peruspalveluministeri joutui selittelemään” Aamulehti 29.11.2013

“Suomi säästää vanhusten hoidossa” Turun Sanomat 1.12.2013

“Suunta kotihoitoon ilahduttaa” Turun Sanomat 1.12.2013

Vipsun mietteitä

Omia tekstejäni kirjoittaessa törmäsin yhä vain uudelleen siihen, että yleensä vanhuutta käsittelevät artikkelit ovat sen sävyisiä, että vanhusten olot eivät ole kovinkaan hääppöiset. Media antaa kuvaa siitä, että vanhustenhoito on jokseenkin retuperällä. Luulen, että kuva ei mene ihan täysin metsään, mitä olen jutellut hoitoalalla työskentelevien tuttujeni kanssa. Mietin vain sitä, kuinka harvoin mediassa muistetaan tuoda esille se, kuinka raskasta päivää hoitajat painavat. Viimeksi hoitoalalla työskentelevän tutun kanssa jutellessani sain kuvan, että hoitajat eivät aina kerkeä pitää edes yhden yhtä taukoa. Koko ajan joku on jotain vailla ja paikasta toiseen täytyy juosta koko työvuoro. Olisi hienoa jos media kiinnittäisi huomionsa myös tähän puoleen.

Toivoisin myös, että välillä tulisi juttuja siitä kuinka jossain palvelutalossa olisi asiat hyvin. Olisi ihanaa kuulla juttuja tyytyväisistä vanhuksista. Vaikka tilanne on monessa kunnassa ja palvelutalossa huolestuttava tai arveluttava, löytyy vanhustenhoidosta myös positiivisia asioita. Niitä toivoisi välillä näkevänsä mediassa.

Kirjoittaminen ja artikkeleiden lukeminen oli hyvä kokemus ja aloin miettiä, olisiko jossain vaiheessa elämää aika aloittaa ihan oma blogi. Se jää nähtäväksi. Tässä oli minun bloggaamiseni tälle blogille. Hyvää joulua kaikille!

-Vipsu

Teräsmummo

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4007/terasmummo_perusti_hotellin

Yksi yhteiskuntamme isoimmista rasistisista kannanotoista kohdistuu ikään. Yli viidenkymmen ikä on monille työantajille punainen vaate, joka johtaa välittömään hylkäykseen työtä haettaessa, vaikka vastassa olisi kokemattomampi ja epäpätevämpi alle kolmekymppinen. Sama ilmiö heijastuu perheiden keskuudessa ja ennen yhteisöissä suurinta arvostusta nauttineet vanhukset halutaan työntää syrjään. Kaipaan ajoittain aikoja, jolloin eläkkeelle jääneet isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan jakaen elämänviisautta ja kokemusta. Tuolloin työssä käyvä sukupolvi saattoi työskennellä hyvällä omallatunnolla ja turvallisin mielin perheen pitäessä yhtä.

Onneksi on olemassa poikkeuksia ja työuraa on mahdollista pidentää huomattavastikin. Seurakuntalaisen artikkelin päätähti, 85-vuotias teräsmummo mainitsee iän tuovan varmuutta ja hälventävän pelkoja. Rakkaus Jeesukseen luo uskon kaikkeen tekemiseen ja kuten useat tutkimuksetkin osoittavat, vapaaehtoisesti työskentely on kaikkein kannattavinta.

Ikä ja kokemus rikastuttavat yhteiskuntaamme ja ne tulisi nähdä aarteina, joita seuraavat sukupolvet tarvitsevat. On kannattavampaa ammentaa muiden virheistä kuin itse kantapään kautta. Myös ikääntyneen elämänilo ja -mielekkyys lisääntyisivät arvostuksen ja tarpeellisuuden kasvaessa. Suomessa tullaan lähivuosina auttamattomasti tilanteeseen, jossa väestö ikääntyy. Jotta tuleva eläkepommi jäisi räjähtämättä, on ikääntyneiden arvostuksen noustava ja löydettävä uusia tai uusvanhoja tapoja hyödyntää iäkkäiden potentiaali mahdollisimman laajalti eri yhteiskuntamme sektoreilla.

-Jassu

Toimintaa!

Helsingin Sanomien Mesta-liitteessä esiteltiin 11.12.2012 Johanna Mannilan artikkelissa ”Pitskun pirteiden jumppien ikäraja on K-75” vanhusten itse kokoamasta jumpparyhmästä. Vanhukset kokoontuvat viikoittain vertaisohjaajien vetämään jumppaan ja pistävät menemään. Aivan loistava esimerkki siitä, miten vanhusten yksinäisyyttä voidaan ehkäistä ja samalla pitää nivelet vetreinä.

Kaikessa tapahtuma- ja ohjelmasuunnitelussa tulisi aina ottaa huomioon vanhukset. Vanhukset ovat yhtälailla ihmisiä kuin kuka tahansa muukin ja kaipaavat ympärilleen toimintaa ja tekemistä. Ei kukaan halua vain homehtua laitoksessa tai kotona, koska on vanha. Ja jos vanhus on niin huonossa kunnossa, ettei voi mennä tapahtumien luokse niin sitten tapahtumien tulisi tulla hänen luokseen. Vanhainkodeissa käykin usein esiintyviä tai osallistavia vieraita, mutta heitä voisi varmasti olla enemmänkin.

http://www.hs.fi/mesta/Pitskun+pirteiden+jumppien+ik%C3%A4raja+on+K-75/a1386656635304

-lumiukko

Lisää vapaaehtoistyötä!

Helsingin Sanomissa 15.12.2013 julkaistu Pekka Mykkäsen artikkeli kädestä pitämisen vallankumous herätti ajatuksiani vanhusten hoidosta. Artikkeli puhui siitä, kuinka vapaaehtoistyöllä voitaisiin vanhustyötä parantaa huimasti. Mykkänen esittelee PalevelueläkeJärjestelmä PEJ:n. Se toimisi Nykäsen sanoin näin: ”ennen kuin suomalaisista tulee iäkkäitä, he voivat valmistautua omiin vanhuusvuosiinsa auttamalla nykyvanhuksia. Jokainen vanhustyössä vietetty hetki kasvattaisi saldoa PEJ-pankkiin.” Tekemällä vapaaehtoistyötä siis taattaisiin oman vapaaehtoishoidon saanti tulevaisuudessa. Artikkelissa esitellään myös tämän järjestelmän mahdollisia ongelmia, kuten poliitikkojen mahdollisen suhtautumisen vapaaehtoisiin siten, että oikeita hoitajia vähennettäisiin, koska PEJ kyllä hoitaa. Järjestelmä vaatisi todella paljon organisointia, jotta jokun 20-vuotiaana tehty PEJ tunti varmasti korvataan jopa 60 vuoden kuluttua.

Artikkelissa mainittiin myös sellainen ehdotus, että jokainen suomalaisen miehen ja naisen tulee valita joko ase- tai siviilimiespalvelu ja sivareista suurin osa laitettaisiin hoitamaan vanhuksia.

Tämäkin ehdotus vaatii paljon organisointia ja jopa peruslain muuttamista, mutta tulisi kuitenkin muistaa, että vapaaehtoistyö on olemassa jo nyt, vaikka yllämainittujen kaltaista järjestelmiä ei olekaan. Me voimme kaikki tehdä vapaaehtoistyötä ilmankin. Vakka moni asia voisi parantua vanhusten hoidossa päättäjien ansiosta, voi moni asia myös näyttää valoisammalta jos suomalaisten asenteet  vanhuksia kohtaa muuttuisivat. Kollektiivisissa kulttuureissa vanhuksista pidetään tutkitusti enemmän huolta ja vanhus on suvun arvojäsen, jonka hoitaminen on kunnia eikä taakka. Suurimman osan elämä muuttuisi Suomessa melko lailla jos mummot ja papat muuttaisivatkin heille asumaan ja heistä pitäisi pitää ympärivuorokautisesti huolta, eikä tällaista radikaalia muutosta todennäköisesti tule koskaan tapahtumaa. Voisimme kuitenkin avata silmämme vapaaehtoistyölle ja ruveta aina silloin tällöin auttamaan vanhuksia pienissä kodin askareissa sekä pitämään heille seuraa.

Suomalaisia ei oikein kasvateta vapaaehtoistyöhön, vaan niiden ajatellaan olevan jotain minulle kuulumatonta. Ystäväni kävi lukion kansainvälisellä IB-linjalla ja heillä opetussuunnitelmaan kuuluu tietty määrä tehtyjä vapaaehtoistunteja. Ilman vapaaehtoistyön tekemistä ei siis päässyt lukiosta läpi. Ehkä tämä on malli josta suomalaiset voisivat ottaa oppia?

-lumiukko

linkki Helsingin Sanomien atikkeliin: http://www.hs.fi/sunnuntai/K%C3%A4dest%C3%A4+pit%C3%A4misen+vallankumous/a1386996293537

Säästöä vai piittaamattomuutta?

Hesarin artikkelissa ( julkaistu 18.11.2013) kerrotaan, että kunnat ovat lainvastaisesti evänneet vanhuksilta heille kuuluvia hoitotarvikkeita. Terveydenhoitolain 25. pykälä velvoittaa kunnat järjestämään hoitotarvikkeet vanhuksille maksutta. Näihin kuuluvat esimerkiksi vaipat, haavanhoitotarvikkeet ja verensokerin mittaukseen käytettävät diabetesliuskat. Näistä tarvikkeista on tullut eniten kyselyitä sosiaali- ja terveysministeriöön.

Ymmärrän, että kunnat ovat hyvin tiukoille näinä päivinä ja jostain pitää säästää. Jostain syystä minun on kuitenkin vaikea tajuta sitä, että säästötoimet sattuvat aina ihmisryhmiin jotka ovat jo muutenkin heikoilla tässä yhteiskunnassa. On väärin, että kunnat voivat laista huolimatta evätä vanhuksilta oikeuksia ilmaisiin hoitotarvikkeisiin. Se tuntuu mielestäni piittaamattomuudelta.

Yhteiskunnassa on jokin vinksallaan, jos säästötoimet lähtevät siitä, että vanhukset jäävät vaille hoitotarvikkeita, tai että he joutuvat käyttämään omaa pientä eläkettään kaikkien muidenkin menojen rinnalla vielä siihen, mikä heille kuuluisi ilman kustannuksia. Säästöjä suunniteltaessa olisi hyvä suunnata katse niihin asioihin, mitkä ovat tällä hetkellä ikään kuin ekstraa. Silloin, kun kaikki tärkeät menoerät on huomioitu budjetissa, voitaisiin katsoa mihin muuhun kunnan rahat riittävät.

Ja toki tiedän, ettei se ole noin yksinkertaista. Onhan kuntien satsattava myös omaan tulevaisuuteensa. Mutta itse näkisin, että kaikkein valoisimmalta näyttää tulevaisuus jossa kaikki ihmisryhmät, myös ne heikoimmilla olevat, tuntisivat että heitä on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Kunta kukoistaa asukkaidensa kautta. Siinä on miettimisen aihetta. Hyvinvoinnista säästäminen ei koskaan johda mihinkään hyvään.

Artikkeli johon viittasin: http://www.hs.fi/kotimaa/Aamulehti+Kunnat+pihtaavat+lainvastaisesti+vanhusten+hoitotarvikkeissa/a1384741776954

-Vipsu